Kaukolämpö

Vetelin Energia Oy:n kaukolämpötoimiala tuottaa ja jakelee lämpöä Vetelin ydinkeskustassa kaukolämpöverkostoon liitetyille kiinteistöille. Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, vaivaton ja edullinen kiinteistöjen lämmitystapa. Kaukolämmitys on selkeästi eniten käytetty ja jo vuosikymmeniä toiminut rakennusten lämmitystapa Suomessa ja sitä hyödynnetään erityisesti taajamissa.

Vetelissä kaukolämmön tuotanto ja jakelu alkoi v. 2008. Toimintaa hoiti vuosina 2008–2015 erillinen kunnan ja Vetelin Sähkölaitos Oy:n omistama yhtiö, Vetelin Lämpö Oy. Kunnan energiayhtiöt fuusioitiin 31.12.2015. Yhtiön nimeksi rekisteröitiin Vetelin Energia Oy ja se hoitaa nyt sekä sähkö- että kaukolämpötoimintaa Vetelissä.

Lämmönjakeluverkko

Kaukolämpöverkkoa on rakennettu vuosittain ja verkostoa laajennetaan keskustan alueella jatkossakin tarpeen mukaan ja taloudellisen kannattavuuden puitteissa. Verkoston pituus v. 2016 on runsaat 8,5 km ja se ulottuu ydinkeskustan lisäksi Puukorven, Harmaakiven ja Asmalampin kaava-alueille. Kaukolämpöasiakkaina on sekä julkisia että yksityisiä kiinteistöjen omistajia. Lämpöä toimitetaan mm. kouluille, liikuntakeskukselle, teollisuushalleille sekä rivi- ja omakotitaloille. Vetelin keskustaajamassa noin 90 rakennusta lämpenee kaukolämmöllä ja kaukolämmön piirissä oleva rakennustilavuus on n. 180 000 m3 (v. 2016.)

Lämmönjakeluverkko

Kaukolämmön tuotanto

Yhtiöllä on kolme erillistä lämmöntuotantoyksikköä. Näistä kaksi eli vuonna 2012 valmistunut 2,5 MW:n sekä vuonna 2008 valmistunut 1,5 MW:n KPA-lämpövoimala. Nämä voimalat käyttävät polttoaineena kiinteitä, kotimaisia uusiutuvia polttoaineita eli metsähaketta ja muuta energiapuuta sekä palaturvetta. Kolmantena lämmöntuotantoyksikkönä on 1980-luvulla Vetelin kunnan aluelämpölaitokselle hankittu POK-lämpökeskus (2,0 MW).

BIO-voimala
Kuvassa BIO-voimala
Bio-voimalan sisätiloja
Bio-voimalan sisätiloja

Kaukolämpöä Vetelin keskustan alueella

Energiamaksu

Energiamaksu on 91,89 € / MWh, sis. alv 25,5 % (1.9.2024 alkaen)

Energiamaksulla katetaan lämmön polttoaineiden hankintakuluja ja muita lämmön tuotantokustannuksia ja se veloitetaan kuukausittain mitatun kulutuksen mukaan. Energian kulutus vaihtelee rakennuskohtaisesti paljon riippuen lämmitystarpeesta, rakennuksen koosta, rakennusmateriaaleista, eristävyydestä, ilmastoinnista jne. Kulutukseen voi huomattavasti vaikuttaa omilla lämmitys- ja lämpimän veden käyttötavoillaan. Esim. omakotitaloissa energian kulutus saattaa vaihdella jopa 10-30 MWh / v.

 

Perusmaksu

Omakotitalon perusmaksu on 45,76 €/kk sis. alv 25,5 %, kun lämmitettävä tilavuus alle 650 m3.

 

Muiden rakennusten vuosittainen perusmaksu lasketaan kaavalla, johon liittymismaksun tapaan vaikuttavat tilausvesivirta (V) ja K-kerroin, joka perusmaksukaavassa tällä hetkellä on 2,0. Laskutettaessa kaavan antama vuosiperusmaksu jaetaan tasan kahdelletoista kuukaudelle ja se veloitetaan kuukausittain.

 

Perusmaksuilla katetaan lämmöntuotannon ja -jakelun investointi- ja käyttökuluja.

 

Perusmaksun laskukaava

0,0-2,00 K x (26,91 + 708,07 x V)
2,00001-10,00 K x (47,09 + 682,84 x V)
10,00001-20,00 K x (706,39 + 353,19 x V)
20,00001- K x (2119,17 + 176,60 x V)

 

K = 2,0
V = 0,017196 x tilavuus x ominaiskulutus

 

Liittymismaksu

Uuden alle 630m3 tilavuuksisen omakotitalon liittymismaksu on 3 090 € , sis. alv 0 %, kun rakennuksen etäisyys runkolinjasta on enintään 15 metriä. Etäisyyden ollessa yli 15 metriä veloitetaan kustannusten mukainen lisäliittymismaksu. Liittymismaksu on siirtokelpoinen veroton maksu ja se laskutetaan, kun kaukolämmön toimitus alkaa.

 

Muiden kiinteistöjen/rakennusten liittymismaksu lasketaan kaavalla, johon vaikuttavat tilausvesivirta V ja kustannustasoa kuvaavat K-kertoimet. Tilausvesivirta (m3/h) riippuu tilaustehosta (kW), joka taasen määräytyy ko. rakennuksen tarvitseman oletetun suurimman lämpömäärän mukaan ja se lasketaan rakennuksen tilavuuden (m3) ja ns. ominaiskulutuksen (W/m3) perusteella.

 

Liittymismaksun laskukaava
0,0-2,0 K x K1 x (840,94 + 3363,76 x V)
2,00001-10,0 K x K1 x (3868,32 + 1850,07 x V)
10,00001-20,0 K x K1 x (8913,96 + 1345,50 x V)
20,00001- K x K1 x (15641,48 + 1009,13 x V)

 

K = 2,0
K1 = 1,0 tai 1,2 riippuen rakennuksen iästä
V = 0,017196 x tilavuus x ominaiskulutus
Ominaiskulutus riippuu rakennuksen eristävyydestä ja lämmitystarpeesta.

Sopimusehdot

Kaukolämmön sopimusehdot Vetelin Energia Oy